Loppu?

Valehtelu on yksi asia joka voi lopettaa suhteen kuin suhteen. Omani on vielä avoin, rakastan todellakin häntä joten ei tule olemaan helppoa. Jos ei edes halua ymmärtää toisen kulttuuuria, sitä mistä toinen tulee, niin mitä suhteesta oiken syntyy?

Itselläni on todella paljon kysymyksiä. Yksikään niistä ei ole se mitä joku voisi luulla sen olevan.

Rakkaus ei kuole. Se kuihtuu hiljakseen.

HIljaista

Sanan mukaisesti nyt on ollut hiljaista ja ajattelin vain kertoilla, että pidän taukoa siihen asti kunnes on jotakin kerrottavaa.

Raivostuttaa ihan oikeasti tämä välimatka. Olisi niin paljon puhuttavaa ja ei pysty.

=(

Matkamuistoja?

Uuups!

Onpahan aika mennyt. Siis olen ollut jo pitkän aikaa suomen puolella ja en ole kerennyt kirjoittamaan tälle puolelle kuulumisia.

Matkahan sattui juuri Ramadhanin aikaan ja oli jo syyskuussa, mikä tarkoittaa lämpimiä kelejä Turkin puolella. Lämpötila siis vielä +30 astetta. Lamasta huolimatta oli vilkasta siellä. Niin että tapaamiset oman rakkaan kanssa meivät tyyliin "Hi ja juttelua, pientä kävelyä ja nukkumaan." Tosin en nukkunut hotelli huoneessa kuin muutaman kerran ja minkähän takia minulla olikaan se yöpaita mukanani ja oma huopa?

No jos haluan sulatella omaa sydäntäni niin siihen tarvitaan vain pieni muistelo. Kun herää siihen, että ei saa vaihdettua asentoa ja kun katsoo sivulleen huomaakin toisen nukkuvan autuaasti pää omalla olkapäällä. Kädet ja jalat mukavasti kahliten.

Tuli sitä juteltua hiukan itselleni arasta aiheestakin. Saisikohan sitä apua turkin kielen opiskeluun? Pitäisi nimittäin hiukan selittää asia niin että hänkin ymmärtäisi, että miksi olen niin negatiivinen kyseisen asian kohdalla. No kaikki ajallaan ja pikkuhiljakseen.

No ainakin voin sanoa, että on ensimmäinen mies jota voin kunnioittaa miehenä. Aikamoinen saavutus sinällään.

Sydän aivan muualla kuin täällä

Hmmm.

Todellakin minun sydän on nyt varmasti jäänyt sinne oman kullan luokse.

Vaikka olikin ramadan ja vielä aika vilkas turisti kausi, niin kuitenkin pääsimme tapaamaan toisiamme ja autuaasti nukkua oman kullan kainalossa.

Tulihan meillä juttua ramadanista ja syömisestä. Oli siinä hiukan selittämistä kun olo oli hiukan nolo, että minä voin joskus jopa viikonkin mennä ilman syömistä. Ihan vain juomilla pärjäilen. Tosin on tuo kyllä harvinaista, että viikon menen noin, normaalisti menee vain se pari kolme päivää.

Kummallista kyllä, minusta tuntui oudolta kun joku huolehtii minun syömisiäni. No, kävi kuitenkin niin että sain todella herkullista ruokaa. Jösses sentään. Minusta on jäänyt todella paljon sinne Turkkiin. Todella onnellinen :)

Juttelimme yllättävän paljon ja onnistuin jopa kiusaantumaankin eräästä kysymyksestä. Taisinpa rehellisesti sanoen hitusen loukkaantua. Mutta nyt minulla onkin edessä selitys kirjeen kirjoittaminen, turkiksi. APUA! Tulin luvanneeksi kirjoittaa sen. heh...

Ja nyt on pakko alkaa työstämään sitä hänen tänne tuloa. Siinäkin olisi neuvot tarpeen. Minkälaiset paperit oikein pitäisi hankkia ja mitä kaikkea muuta siihen sitten sisältyykään.

Kyllä tuo kiinnostus vain syvenee ja se että todellakin arvostan ensinmäisen kerran miestä kuin häntä.

Mutta yksi asia joka minut sai todella vaihtelemaan jalkojani oli ne hänen antamat suukkonsa. En odottanut sitä viimeistä suukkoa siellä pihalla. Ennen sitä minun lähtöäni.

Ajatuksia

Ei pitkää aikaa jäljellä. Ja tunnen olevani eksyksissä, sinussa ja ympäröivässä maailmassa.
Haluan löytää sen paikan jossa tunnen olevani rauhassa ja lähellä sinua.
Koskee tämä matka. Mutta periksi en halua antaa. Sanokoon maailma ympärillämme mitä tahansa.
Sydämeni on sinun. Mutta onko se hyvästä vaiko pahasta?

Tänään oli hiukan outo päivä, ehkäpä syynä oli se uni. Mutta pakko sanoa Turkissa on todella kuumat oltavat tällä hetkellä. Hikipisarat näkyivät aika selkeästi kasvoilta oman rakkaani. Ja täällä oli pilvinen päivä.

Tulevaisuudesta

Oli oloni hiukan kuin tuon hymiön ilme, kun mahdollisesta tulevaisuudesta tuli puhe.
Eli tuli omalle rakkaalle sanottua, että vielä poltat. Ajattelin sitä kirjoittaessani tuota Turkin tupakointi kieltoa. Mutta vastaus olikin aivan yllättävä tietyssä mielessä. Sen takia tässä onkin tullut udeltua naimisiinmenosta ulkomailla. Voi pojat...

Ja vielä ensin laitoin väärälle puolelle...

Muutoksia matkalle

Sain tässä perjantaina hiukan säikäyttävän soiton firmasta josta matkani tilasin. Joutuivat perumaan lennon jolla oli tarkoitus mennä, vähäisen matkustajamäärän vuoksi. Mutta onneksi matkani tulee muuttumaan vain yhdellä päivällä. Lähdenkin jo päivää aikaisemmin. Laitoin tekstiviestin eilen ja vielä en ole saanut vastausta. No ei pidä hoppuilla. Kyllä varmasti tulemme ennen lähtöä juttelemaan monestakin asiasta.

Tunnekirjoa

On pakko myöntää että olen tämän kahden vuoden sisällä kokenut varsinaisen tunne skaalan. Normaalisti tullut vain luettua niistä ja ajatellut itsekseen, että ei noin pääse minulle tapahtumaan... ja väärässä olin. Mustasukkaisuus on ehkä se kaikkein pahin niistä. Mutta onnenkyynelten ja surun kokeminen on ollut koettelemus. On hetkiä jolloin haluaisin niin kovasti vetää viereeni ja pitää siinä hellien omaa rakastani. Mutta voi, en sitä pysty tekemään.

Ja sitten kun taas kohtaamme, tiedän melkein varmaksi sen, olen aivan avuton. Jo pelkästään se että näen hänet ja kuulen hänen ihanan äänensä... Soitan todella harvoin hänelle ja silloin kun teen niin, itken vain sen takia kun on niin kamala ikävä.

Joka päivä toivon että kaikki on hyvin hänellä. Jopa rukoilen hänen puolestaan. Miten ihminen voikin rakastuessaan kokea kaiken mahdollisen?

Always on my mind

Tätä kuunnellessa popahtaa aina tietty herra mieleen <3

Olenko kertonut...

Tässä sunnuntaina oli markkinat torilla ja sen myötä myös vanhempanikin tulivat käymään meillä. Mutta myös edellisenä päivänä olin luvannut rakkaalleni että tekisin "tilaa" yhteiselle hetkelle. Ja kuinkas sitten sattuikaan.

Vanhempani olivat saaneet kahvinsa ja siinä sitten juteltiin. Isäni siirtyi olohuoneen puolelle katselemaan noita kaloja. Eipä hän huomannut tietokoneen ruudulla välkkyvää meseikkunaa. Oli vain tuo rakas tullut puolisen tuntia etuajassa linjoille. Ei siinä mitään muuta kuin alkaa kirjoittamaan ja samalla puhua vanhemmilleni jotka jo suunnittelivat poislähtöä. Tosin sekin piti tehdä kalojen kautta. Ja samalla sitten näyttäydyttiin epäsuorasti omalle rakkaalle. Että tuli näin epävirallisesti esiteltyä heidätkin.

No kun vanhempani sitten olivat jo lähteneet niin tuli puhetta hiukan, että olenko kertonut hänestä vai onko hän vai ystävä. Pakkohan se oli kertoa että tietävät meistä kahdesta ja että olen äitini kanssa puhunut enemmänkin. Ja että isäni sitten on aivan eri juttu. Eli itse en tiedä mitä mieltä on.

Ehkäpä olisi jo aika puhua siitäkin mahdollisuudesta, että kun tulen matkalta takaisin, jos olenkin silloin naimisissa? Ei ole mahdottomuus sekään. Mutta Insha Allah sille asialle, että pääsisin naimisiin. Ja olisihan se paljon miellyttävämpää sellaisen ihmisen kanssa jota kunnioittaa.

working... ja matkailua tulemassa?

Työtä, työtä... Työ pitää kiireisenä ja viime mese kerrastakin on jo aikaa jonkin verran. Tosin tällä viikolla laitoin tekstiviestiä hänelle ja samana yönä oli käynyt laittamassa mesen kautta viestiä =)
Onhan sitä mukava kuulla edes hiukan toisesta, ettei ihan höperöksi tässä tule.

Olen tässä taasen kummastellut että miten paljon eroja on maiden välillä töidenkin suhteen. Mutta nyt tämän vuoden aikana on siihenkin tullut selvennystä. Hyvä niin ettei tule väärinkäsityksiä.

Ikävä on ja olisi suunnitelmissa meno sinne Turkkiin sitten syntymäpäivän jälkeen. Ja tietty sellaiseen aikaan että niitä vierailijoita ei nyt ihan hirveästi enää Alanyassa ole. Tosin tuntuu se hiukan höpsöltä ottaa se hotellihuone kun siellä ei kuitenkaan niin paljoa vietä aikaa. Tosin eivät nuo lennot kovin halpoja ole täältä koto Suomesta sinne Turkkiin. Toisaalta en tiedä kovinkaan montaa yhtiötä jotka noita lentoja sinne Turkin suuntaan lennättää. =S

pian takaisin?

Olen ollut viime viikkojen aika todella väsynyt. Vaikka ajatuksia on ollutkin niin en ole jaksanut niitä kirjoittaa. Toivottavasti alkaisi pian hellittämään tämä luonnoton väymys.

Ja oma kulta on nyt sitten Alanyassa. Eli harvemmin mesen kautta jutellaan. On aivan hirveä ikävä.

Nukkumaan siitä..

Meni viikonloppu ja sunnuntai iltana hiukan juteltiin. Lopuksi hän kylläkin hätyytti minut nukkumaan. Kukapa nyt väsynyttä jaksaa katsella kovinkaan pitkään.

Toisaalta on tämän koko "työajan" olo ollut aivan liian väsynyt. Että ihan aiheesta kylläkin sanoo, mutta silti se hiukan tökkii kun haluaisi hiukan pidempään jutella. Vaikka aivot ovat jumissa. Kuten toissa iltana kun mainitsi, että iho hiukan punoittaa jo. Oma vastaukseni oli kyllä aivan totaalisen lyhyt ja töksähtävä. Tosin ei se kamera aivan totuutta näytä, että onko jo iho saanut sävyä vaiko ei.

Ja oikeastaan hän on joka päivä joutunut jo sen sanomaan. Apua! Toivottavasti ei enää tänään joudu sanomaan niin. No eipä viikonloppuun ole kovinkaan pitkää aikaa jäljellä. Onneksi.

Newroz

Kävikin niin että olikin nyt tämän Newroz juhlan aika.
Toivon totisesti ettei hän ala itseään grillaamaan tuon juhlan aikana. Wikistä pikaista tietoa http://en.wikipedia.org/wiki/Newroz_as_celebrated_by_Kurds

Mutta kuitenkin, olisi nyt toivetta taasen nähdä tänä iltana. Tosin olisi ollut aivan ihanaa olla hänen seurassaan.
Ikäväää... tekisi niin kovasti mieleni ottaa ja vetää tuohon viereeni ja hemmotella hiukan.

Tulee saamaan varmaan aikamoisen sätkyn jollen muista pestä kajalia pois tänä iltana ennen hänen tuloaan. Hihii

Ajatuksia hänestä runon muodossa

Pehmeänä kädelläni

kauniin tummana kiharana.

Tuoksusi,

ihanana,

miehekkäänä,

saa minut hymyilemään.


Tunne sisälläni

ennen kokematon.

Herätit sen

katseellasi,

hymylläsi valoisan.


Syytä en tiedä

miksi rakastuin,

sinuun palavasti.

Tiedän vain sen,

että armaani olet,

loppuun elämäni mun.


Unissasi jotain kuiskaat

kulmiasi rypistät,

puristat kättäin, huokaat.


Kumarrun,

ohimoasi suutelen.

Katson kasvojasi,

rentoutuneita.


Kuiskaat hiljaa nimeni,

lisäät sanat tutut,

jotka saavat

poskeni lämpenemään.

Hetkeksi uppoan silmiisi

ihaniin, ruskeisiin.


Lopulta kuiskaan hymyillen,

Rakastan sinua,

armaani, rakkaani.

Jo silloin alkupuoliskolla kirjoitettua, runon muodossa. Ei kovin hääppöinen mutta silti...

Jospa sitten tänään... ?

Oi voi. Tuon työn takia ei olla koko viikon aikana päästy juttelemaan. :(
Itse kun on ollut parina päivänä todella väsynyt tai sitten on ollut vain tuo huono ajoitus. No jospa sitten tänään :)

Onpahan ainakin jotain kerrottavaa, tavallisuudesta poiketen :D

Menneisyydestä poimintoja

Pakkohan se on myöntää, vaikka tuota välimatkaa onkin, niin kyllä tuo "pehmitys" onnistuu netin ja puhelimen kautta aivan hyvin.
Tuo ruusu on niistä keinoista eräs. Mutta kyllä minua silloin myös hiukan nauratti, kun noita ruusuja ja tulppaaneja sateli siihen ruudulle.
Kyllähän noita kukkasia vieläkin tulee vaikkakin hiukan vähemmän. Mutta ei se ole haitannut taikka vaikuttanut omiin tunteisiini.

Luottamus sen sijaan on ollut todella suurella koetuksella. Ja toisen motiivit olivat alkuaikoina iso kysymysmerkki. Nekin selvisivät ajallaan ja nyt näin jälkikäteen mietittynä, harvinaisen hyvin tuli reagoitua. Vaikkakin sitä pientä kinaa oli jo silloin. Tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Ainakin miehen jota voin kunnioittaa, koko sydämestäni. Jo tuo itsestään on se tärkein osa hänestä. Ikäerosta huolimatta. (=

online & offline

Tiedä nyt kumpaa se sitten on tuon nettiyhteyden kanssa. Välillä hänellä on ongelmia netin kanssa ja yllätyksekseni niin on myös minun nettiyhteyden kanssa.

Kaikkein huvittavinta siinä on se, että sitä kuvittelee ihan kaikkea muuta kuin, että olisi vain siitä netistä kiinni. Kyllä nuo ajatukset menevät ihan muualle. Ja vielä enemmän nuo ajatukset pääsevät valloilleen hänen mennessä kesän ajaksi töihin sinne, oih niin ihanaan ja ihmisiä vilisevään Alanyaan. Ties mitä siellä ollessaan puuhailee.

Ja vielä kun hänen puolellaan on välillä näitä sähkö katkoksia. Kyllä siinä on mieli hiukan liiankin vilkas. Ehkä aivan syyttä. Kuka tietää?

Jep, olen huomannut sen itsestäni nyt ensimmäisen kerran, mustasukkaisuuden. Vaikka samalla kyllä luotan häneen. Joskus tuntuu että hyvät neuvot olisivat paikallaan.

Välimatkasta

Niinpä niin. Kylläpä minäkin aiheen valitsin, mutta joskus tuo välimatka ottaa todella paljon aivoon. Ei voi niin vain poiketa jos tekee mieli. Matkaliput maksavat pienen omaisuuden, ei se lentäminen ole niin halpaa kaikille. Ja autolla ajaminen euroopan halki yksin ja vielä naisena, eii kiitos. Joutuu kulkemaan "levottomien" maidenkin halki. Ajatus sinäänsä kylläkin houkuttaa. Junalla kulkeminen sitten? Umm, enpä ole sitä niin pitkälle ajatellut.

Kuitenkin mieleni vain tekisi useammin tavata tuota miestäni. Eikä aina vain sen mesen kautta kuikuilla. Kyllähän sitä komistusta jaksaa sen kamerankin kautta katsella, mutta sitten tämä kaikki muu. Oi voi, ei niitä suukkoja ja haleja anneta, vaikka halipula iskeekin.

Mutta jaksellaan kuitenkin tämä yli 2000 kilometrin välimatka, Allahin ansiosta. Ei se aina helppoa ole ollut.

=) Moikka