Nukkumaan siitä..

Meni viikonloppu ja sunnuntai iltana hiukan juteltiin. Lopuksi hän kylläkin hätyytti minut nukkumaan. Kukapa nyt väsynyttä jaksaa katsella kovinkaan pitkään.

Toisaalta on tämän koko "työajan" olo ollut aivan liian väsynyt. Että ihan aiheesta kylläkin sanoo, mutta silti se hiukan tökkii kun haluaisi hiukan pidempään jutella. Vaikka aivot ovat jumissa. Kuten toissa iltana kun mainitsi, että iho hiukan punoittaa jo. Oma vastaukseni oli kyllä aivan totaalisen lyhyt ja töksähtävä. Tosin ei se kamera aivan totuutta näytä, että onko jo iho saanut sävyä vaiko ei.

Ja oikeastaan hän on joka päivä joutunut jo sen sanomaan. Apua! Toivottavasti ei enää tänään joudu sanomaan niin. No eipä viikonloppuun ole kovinkaan pitkää aikaa jäljellä. Onneksi.

Newroz

Kävikin niin että olikin nyt tämän Newroz juhlan aika.
Toivon totisesti ettei hän ala itseään grillaamaan tuon juhlan aikana. Wikistä pikaista tietoa http://en.wikipedia.org/wiki/Newroz_as_celebrated_by_Kurds

Mutta kuitenkin, olisi nyt toivetta taasen nähdä tänä iltana. Tosin olisi ollut aivan ihanaa olla hänen seurassaan.
Ikäväää... tekisi niin kovasti mieleni ottaa ja vetää tuohon viereeni ja hemmotella hiukan.

Tulee saamaan varmaan aikamoisen sätkyn jollen muista pestä kajalia pois tänä iltana ennen hänen tuloaan. Hihii

Ajatuksia hänestä runon muodossa

Pehmeänä kädelläni

kauniin tummana kiharana.

Tuoksusi,

ihanana,

miehekkäänä,

saa minut hymyilemään.


Tunne sisälläni

ennen kokematon.

Herätit sen

katseellasi,

hymylläsi valoisan.


Syytä en tiedä

miksi rakastuin,

sinuun palavasti.

Tiedän vain sen,

että armaani olet,

loppuun elämäni mun.


Unissasi jotain kuiskaat

kulmiasi rypistät,

puristat kättäin, huokaat.


Kumarrun,

ohimoasi suutelen.

Katson kasvojasi,

rentoutuneita.


Kuiskaat hiljaa nimeni,

lisäät sanat tutut,

jotka saavat

poskeni lämpenemään.

Hetkeksi uppoan silmiisi

ihaniin, ruskeisiin.


Lopulta kuiskaan hymyillen,

Rakastan sinua,

armaani, rakkaani.

Jo silloin alkupuoliskolla kirjoitettua, runon muodossa. Ei kovin hääppöinen mutta silti...

Jospa sitten tänään... ?

Oi voi. Tuon työn takia ei olla koko viikon aikana päästy juttelemaan. :(
Itse kun on ollut parina päivänä todella väsynyt tai sitten on ollut vain tuo huono ajoitus. No jospa sitten tänään :)

Onpahan ainakin jotain kerrottavaa, tavallisuudesta poiketen :D

Menneisyydestä poimintoja

Pakkohan se on myöntää, vaikka tuota välimatkaa onkin, niin kyllä tuo "pehmitys" onnistuu netin ja puhelimen kautta aivan hyvin.
Tuo ruusu on niistä keinoista eräs. Mutta kyllä minua silloin myös hiukan nauratti, kun noita ruusuja ja tulppaaneja sateli siihen ruudulle.
Kyllähän noita kukkasia vieläkin tulee vaikkakin hiukan vähemmän. Mutta ei se ole haitannut taikka vaikuttanut omiin tunteisiini.

Luottamus sen sijaan on ollut todella suurella koetuksella. Ja toisen motiivit olivat alkuaikoina iso kysymysmerkki. Nekin selvisivät ajallaan ja nyt näin jälkikäteen mietittynä, harvinaisen hyvin tuli reagoitua. Vaikkakin sitä pientä kinaa oli jo silloin. Tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Ainakin miehen jota voin kunnioittaa, koko sydämestäni. Jo tuo itsestään on se tärkein osa hänestä. Ikäerosta huolimatta. (=

online & offline

Tiedä nyt kumpaa se sitten on tuon nettiyhteyden kanssa. Välillä hänellä on ongelmia netin kanssa ja yllätyksekseni niin on myös minun nettiyhteyden kanssa.

Kaikkein huvittavinta siinä on se, että sitä kuvittelee ihan kaikkea muuta kuin, että olisi vain siitä netistä kiinni. Kyllä nuo ajatukset menevät ihan muualle. Ja vielä enemmän nuo ajatukset pääsevät valloilleen hänen mennessä kesän ajaksi töihin sinne, oih niin ihanaan ja ihmisiä vilisevään Alanyaan. Ties mitä siellä ollessaan puuhailee.

Ja vielä kun hänen puolellaan on välillä näitä sähkö katkoksia. Kyllä siinä on mieli hiukan liiankin vilkas. Ehkä aivan syyttä. Kuka tietää?

Jep, olen huomannut sen itsestäni nyt ensimmäisen kerran, mustasukkaisuuden. Vaikka samalla kyllä luotan häneen. Joskus tuntuu että hyvät neuvot olisivat paikallaan.

Välimatkasta

Niinpä niin. Kylläpä minäkin aiheen valitsin, mutta joskus tuo välimatka ottaa todella paljon aivoon. Ei voi niin vain poiketa jos tekee mieli. Matkaliput maksavat pienen omaisuuden, ei se lentäminen ole niin halpaa kaikille. Ja autolla ajaminen euroopan halki yksin ja vielä naisena, eii kiitos. Joutuu kulkemaan "levottomien" maidenkin halki. Ajatus sinäänsä kylläkin houkuttaa. Junalla kulkeminen sitten? Umm, enpä ole sitä niin pitkälle ajatellut.

Kuitenkin mieleni vain tekisi useammin tavata tuota miestäni. Eikä aina vain sen mesen kautta kuikuilla. Kyllähän sitä komistusta jaksaa sen kamerankin kautta katsella, mutta sitten tämä kaikki muu. Oi voi, ei niitä suukkoja ja haleja anneta, vaikka halipula iskeekin.

Mutta jaksellaan kuitenkin tämä yli 2000 kilometrin välimatka, Allahin ansiosta. Ei se aina helppoa ole ollut.

=) Moikka